Viikonlopun messujen innoittamana sain taas aikaiseksi tarttua taloprojektiin. Tämä projekti onkin maannut laakereillaan piiiitkän aikaa pitkällisen työstressin ja sairastelujen vuoksi. Mutta jospa se innostus tästä taas henkiin herää! Minua tökki suunnattomasti talon valkoinen valmisovi, joten päätin tehdä uuden. Se on toteutettu tekemällä kaksi pahvimallinnetta, joille liimasin ja lakkasin spaatteli- ja jäätelotikkuja. Kalvo ikkunaksi ja sitten liimasin ovenpuolikkaat yhteen. Kahvat ym. paikalleen ja valmista on. Lopputulokseen olen tosi tyytyväinen. Kuvan laatu on taas luvattoman huono. :(  Samaan kuvaan änkesin ihan vertailun vuoksi tuon vanhan valkoisen oven. Jossain vaiheessa päällystän talon seinät myös ulkopuolelta. Kunhan nyt vaan keksisin ensin, että millä. :)